Karhunlaukkametsän Hatlabu Pajta

Keväinen metsä Unkarissa ja Suomessa, molemmissa on oma hohtonsa ja kauneutensa! Seikkailua löytyy molemmissa. Me lähdimme metsän keskellä olevalle  Hatlabu Pajta-aukiolle. Nimi on ihana, käännösyritykset kertovat vanhasta asutuksesta ja navetasta. 

Aukiolla on vanha paalu, jossa on maininta perheestä, joka alueella on joskus asunut. Paikka sijaitsee vaelluspolkujen risteyksessä, jäljistä päätellen myös villisiat myllertävät aluetta omaksi maisemakseen.

Mutta suurin ilonaihe oli metsänpohjan peittävä valkoinen Karhunlaukka, Allium ursinum! Ensin sitä näkyi vähän, mutta kun tie nousi yhä ylemmäs, myös Karhunlaukka lisääntyi. 

Villiä purjoakin, Allium porrum kasvoi ja Viherminttua, Mentha spica, siis kotiin lähti aimo annos luomuyrttejä.

Evästaukopaikkana toimi oivallinen vaeltajien taukokatos keskellä metsän vihreyttä. Oli kunnon puujärkäleestä pöytä ja samaa kaliberia istuimet. 

Joku katoksen rakentaja oli veistänyt oman kuvansakin tukipuun yläpäähän! Paikka soveltui eväiden syönnin jälkeen mainiosti ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien pohtimiseen.

Olemme huomanneet, että evästauot soveltuvat juuri päivänpolttavien asioiden puimiseen, siinä ei ole tarvetta kiirehtiä, aikaa on.

Saimme hienon 18 kilometrin metsäretken, kauneutta sieluun, terveellisiä ja makoisia yrttejä ruokapöytään. Jatkoimme matkaamme vielä eteenpäin, pari vaeltajaa ja pyöräilijääkin kohtasimme. Tyytyväisinä kokemaamme käännyimme kotia kohti. Kotihan meillä on nyt leirialue ja oma matkakotimme siellä. Metsä on oiva retkipaikka, täällä, Suomessa, kaikkialla. A