torstai 23. toukokuuta 2019

Balatonin kalastajia ja karppeja

Balaton on kalaisa ja kalastajia riittää rannoilla, laitureilla ja veneillä, Balatonin karppi on tavoittelun arvoinen kala. 








 





Päivittäin pyöräretkillämme pyyhällämme rannalta kalastavien ohi. Useimmiten kalastajilla on tuoli, silloin touhu näyttää kovin leppoisalta. Joillakin on telttakin rantatöyräällä. 









Pitkät molot, laivalaiturit, ovat suosittuja kalastuspaikkoja. Useimmiten kalastajat ovat miehiä, eikö naisia houkuttele kalojen narraaminen?
























Kansainvälinen kalastuskilpailu







  Olipa täällä karppi- kalastuskilpailukin 14-20 huhtikuuta ja autoista päätellen liikkeellä oli kansainvälisiä joukkueita. Taisi olla kovakin kilpailu, niin tosissaan he istuivat tuntikausia rannalla. Oli hauskaa huomata hyvä huumori, tai oliko se kilpailun jännitystä. Eipä tullut napattua yhtään kuvaa kilpailijoista.





Kerran näimme kuinka varis oli aterioimassa kuolleen kalan kimpussa, eikä antanut meidän häiritä ruokailuaan. Mistähän ne kuolleet kalat aina ilmestyvät?











Käyskentelimme eräänä päivänä pyöräretkellämme Balatongyörökin venelaiturilla. Jalohaikara pelästyi meitä ja nousi siivilleen, ja kohta jo toinenkin. Kalastajat istuvat laiturilla kauan paikoillaan, haikaratkin tottuvat heihin, me olemme niille vaara, me tulijat ja menijät.













































































































Turvallisuustikkaat

















Huomasimme hienon hengenpelastusjutun: veneen laidassa tai perässä on taitettavat pienet tikkaat. Vasta vähän aikaa sitten luimme lehdestä kuinka Suomessa vaimo souti yhdellä airolla ja yritti tuoda veneestä pudonnutta miestään toisen airon avulla rantaan.
Jos siinäkin veneessä olisi ollut tällaiset pienet tikkaat, olisi mies itse voinut pitää niistä kiinni tai vaimonsa avustamana kiivetä veneeseen. Joskus verkkoja tai katiskaa kokemassa ollut horjahtaa veteen, eikä pääse takaisin veneeseen, etenkään jos on yksin.
Miksi se horjahtanut on yleensä mies? No, miehethän täälläkin pääsääntöisesti kalastajia ovat, joskus harvoin on joukossa nainen. 
A








torstai 16. toukokuuta 2019

Puuvanhuksen ranta


Teimme retken etsiäksemme kasvia, joka ei koskaan suostu kiltisti kuvattavaksi, Pikkuvahakukka, Cerinthe minor. Löysimme sen, mutta kuivuuden takia monet kasvit jäävät pieniksi, niin sekin. 
Matkamme jatkui Balatonin rantamille Balatongyörökin levähdyspaikalle. Sen sijainti on hieno, aivan pyörätien äärellä.

Paikalla on taukokatos karttoineen, penkkejä, pari pöytäryhmää, mutta parasta on upea järvimaisema. Silmä lepää, jos vain antaa sen ja mielenkin levätä. Käki kukkuu, lintujen konsertti kohoaa korkeuteen.












Toisiinsa ihastunut sorsapariskunta nyhertää rantavedessä, ne kurkkivat ruokaa matalassa vedessä, uroksen valkea kaulaliina veteen heijastuen.











Järvellä uiskentelee lisää sorsia, joutsenia ja kauempana silkkiuikku. Sinne pulahtavat uimaan myös monet ohikulkijat, ranta on matalaa, joten lapsiperheillekin paikka on turvallinen. Tosin aikuinen joutuu kahlaamaan pitkään ennekuin pääsee uimasilleen.









Rantaa hallitsee osin jo lahonnut komea puuvanhus. Puu on mieluinen tähystyspaikka, nyt se oli sitä varikselle.



 Puun juuristo siintää veden läpi kuin ihmisen verisuonisto ihon läpi. Siihen sotkeutuu kuin seittinä jo kuolleen puun juuristokin.






On hauska miettiä paikan historiaa; joku perhe on aikoinaan lahjoittanut alueen kaikkien virkistyskäyttöön, näin luulemme. Ehkä lahjoittajan talo on ylhäällä tönkäreellä radan takana? Sieltä on tosi hulppea näköala Balatonille.









kartalla olemme tässä




Pyöräilijöitä pyyhältää pyörätietä molempiin suuntiin, moni poikkeaa levähtämään, evästauolle ja jatkaa taas matkaansa, niin teemme mekin, hyvillä mielin. 
A








Pikkuvahakukka, Cerinthe minor









maanantai 13. toukokuuta 2019

Äitienpäiväyllätys



Lähdimme lauantaina kohti meille uutta näkötornia, Kitaibel Pal-kilato. (unkarilaiset rakastavat näkötorneja, kilato) Polku sinne vie ylhäällä olevan Valoristin kautta. 

Kitaibel Pal-kilato, 225m


Kiipesimme Valoristille ohi kivisten Via Dolorosan asemien. Ylhäältä löytyi hyvä polku vielä ylemmäs, löytyi myös korkeamman paikan uusia kasveja! Polun varrella oli myös villisikojen myllerretty "perunamaa".








Villisikojen myllerrystä






Itse näkötorni Kitaibel Pal-kilato oli aika matala, 125m Balatonin yläpuolella, mutta upeat maisemat sieltä levittäytyivät.












PurppuratulikukkaVerbascum phoeniceum




















Laskeuduimme sieltä alas Valoristille ja polkua melkein alas tielle saakka. Kaksi naista seisoi kuin meitä odottaen, kukkia, multaa ja vesikannut laskettuna maahan. Hengähtivät siinä, iloisena pyysivät kantoapua ylemmäs.
Niin me lähdimmekin takaisin ylös. Iloiset naiset olivat menossa istuttamaan Via Dolorosan kivitaulujen eteen kukkia.
Pyysivät meitä tulemaan tänne huomenna klo 15, siellä on joku juttu?





Lähdimme tietenkin äitienpäivänä katsomaan mikä juttu siellä oikein on? Sää oli epävakainen, tuulinen, ehkä siksi siellä oli vain 8 henkeä, odottivat enemmän, siksi kai meistä niin iloittiin!











Se olikin "Pieni pyhiinvaellus". Via Dolorosan jokaisella asemalla joku luki jotain, rukous tai Raamatunkohta, pieni laulu ja taas seuraavalle asemalle. Samalla kasteltiin eilen istutettuja kukkia mukana olevista pulloista.


















Kun päästiin ylös Valoristille oli pidempi teksti, virsi ja rukous Marialle. Oli iloinen ja kiitollinen tunne olla mukana. Ei ymmärretty kaikkea, mutta harras oli tunnelma. 








Valoisaa porukkaa, helppo oli olla ummikkona mukana vaikka oltiin luterilaisia ja he katolisia.
Hauska yllättävä äitienpäiväretki. Yllätykset siivittävät päivää. 
A




PunakirkiruohoGymnadenia conopsea




















lauantai 4. toukokuuta 2019

Karhunlaukkametsän Hatlabu Pajta




Keväinen metsä Unkarissa ja Suomessa, molemmissa on oma hohtonsa ja kauneutensa! Seikkailua löytyy molemmissa. Me lähdimme metsän keskellä olevalle  Hatlabu Pajta-aukiolle. Nimi on ihana, käännösyritykset kertovat vanhasta asutuksesta ja navetasta. 




Aukiolla on vanha paalu, jossa on maininta perheestä, joka alueella on joskus asunut. Paikka sijaitsee vaelluspolkujen risteyksessä, jäljistä päätellen myös villisiat myllertävät aluetta omaksi maisemakseen.










Mutta suurin ilonaihe oli metsänpohjan peittävä valkoinen Karhunlaukka, Allium ursinum! Ensin sitä näkyi vähän, mutta kun tie nousi yhä ylemmäs, myös Karhunlaukka lisääntyi. 












Villiä purjoakin, Allium porrum kasvoi ja Viherminttua, Mentha spica, siis kotiin lähti aimo annos luomuyrttejä.













Evästaukopaikkana toimi oivallinen vaeltajien taukokatos keskellä metsän vihreyttä. Oli kunnon puujärkäleestä pöytä ja samaa kaliberia istuimet. 










Joku katoksen rakentaja oli veistänyt oman kuvansakin tukipuun yläpäähän! Paikka soveltui eväiden syönnin jälkeen mainiosti ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien pohtimiseen.















Olemme huomanneet, että evästauot soveltuvat juuri päivänpolttavien asioiden puimiseen, siinä ei ole tarvetta kiirehtiä, aikaa on.


Saimme hienon 18 kilometrin metsäretken, kauneutta sieluun, terveellisiä ja makoisia yrttejä ruokapöytään. Jatkoimme matkaamme vielä eteenpäin, pari vaeltajaa ja pyöräilijääkin kohtasimme. Tyytyväisinä kokemaamme käännyimme kotia kohti. Kotihan meillä on nyt leirialue ja oma matkakotimme siellä. Metsä on oiva retkipaikka, täällä, Suomessa, kaikkialla. A