Ei
siinä kauaa mene, kun kulkupelin saa paikalleen ja pyörät alas,
nekin tuntuivat kutsuvan meitä nopeasti tutkimaan paikkaa. Palava
halu ottaa selvää missä me ihan oikeasti olemmekaan, mitä
muutoksia on vuoden aikana tapahtunut. Mikä on meidän kotiseutumme
tästä eteenpäin, mistä me retkillemme lähdemme.
Nousu tornille
Tämä
Balatonin pyörätie saikin taas innokkaat ja uskolliset ystävät
heti ensimmäisestä päivästä lähtien, siltä on hyvät yhteydet
retkillemme. Ensimmäisenä päivänä pyöräilimme Keszthely´n
läheiseen kaupunkiin, haimme sieltä sen Webkameran, jonka kuvasta
jo Suomessa kurkimme kevään edistymistä. Oli lapsellisen hauskaa
löytää se.
Kevätruusuleinikki, Adonis vernalis
Se
oli alkua, seuraava päivänä oli jo lähtö eväiden kanssa
pidemmälle pyöräretkelle. Ensin etsimme Gyenesdias´n
Infon, haimme kunnon karttoja kotiseudustamme, karttojahan täältä
löytyi.
Mahtavia
reittejä näytti risteilevän metsäisillä vuorenrinteillä. Ovatko
ne liian rankkoja meille, täytyy selvittää. Päätimme ottaa
hallintaan rinteitä reitti reitiltä viime vuoden tapaan. Aloitimme
Nagymezo`n rinteen
vaelluspoluilta
nousten yhä ylemmäs. Tienvierellä
suuria keltaisia Kevätruusuleinikkejä,
Adonis vernalis, hohtavia Kultatyräkkejä,
Euphorbia epithymoides ja
Rusonunna, Nonea
pulla ja monia muita
ihanuuksia. Oli ilo kohdata
niitä, kuin hyviä ystäviä
olisi treffannut.
Kultatyräkki, Euphorbia epithymoides
Perillä
oli suuri avara vihreä alue
täynnä tukevia
pöytiä ja penkkejä, varsinainen
ison porukan
pik nik -paikka! Läheiseltä
niityltä
lähti polku halki metsän
vielä korkeammalle,
näkötornille. Näkötorni
on unkarilaisille Kilato.
Sinne mekin, olikin
melkoinen kiipeäminen, mutta maisema tornista
palkitsi runsain mitoin ja
kasvit polun varrella, joukossa
aivan outojakin!
Maisema oli yllättävän
metsäinen, kaukana lepäsi ovaalinvärinen balaton, kuin sileä
peitto. Torni oli tukeva, hyvässä maalissa ja portaat mukavat
kiivetä, ei hassumpaa.
Rusonunna, Nonea pulla
Unkarilaiset
rakentavat
näkötorneja, Kilatoja,
innolla, niitä oli tälläkin
osuudella maisemassa
vielä toinen, kolmaskin! Alas laskeuduimme kylään toista kautta,
vanhan suljetun
dolomiittikaivoksen
vierestä. Sen rinteet oli kuin harmaata
Kappadokian
tuffia! Hyviä
muistoja herättivät meissä.
Ensimmäisen
päivän seikkailuretkemme
avasi taas mielenkiinnon
arkunkannen, lisää tätä, tätähän
me haluamme. Tämä
saa retkemme tuntumaan ihan oikealta retkeltä kevään maailmaan.
Luonto selviää
voittajana
monessa kilpailussa, aina vaan.
Oli
hauskaa vielä
illalla kurkata unkarilaista talitintin pesimistä Webkameran
välityksellä, olimmehan itsekin nyt
tämän tintin
maassa. Suomalainen
luontomies seurasi samaa pesimistä
ja nimesi meidät tintin poikasten kummeiksi.
Ei hassumpaa, meillä
on nyt kymmenen
kummitinttiä! Onko teistä
kenelläkään enemmän?
A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti