Äitienpäiväyllätys

Lähdimme lauantaina kohti meille uutta näkötornia, Kitaibel Pal-kilato. (unkarilaiset rakastavat näkötorneja, kilato) Polku sinne vie ylhäällä olevan Valoristin kautta. 

Kitaibel Pal-kilato, 225m

Kiipesimme Valoristille ohi kivisten Via Dolorosan asemien. Ylhäältä löytyi hyvä polku vielä ylemmäs, löytyi myös korkeamman paikan uusia kasveja! Polun varrella oli myös villisikojen myllerretty "perunamaa".

Villisikojen myllerrystä

Itse näkötorni Kitaibel Pal-kilato oli aika matala, 125m Balatonin yläpuolella, mutta upeat maisemat sieltä levittäytyivät.

Purppuratulikukka, Verbascum phoeniceum

Laskeuduimme sieltä alas Valoristille ja polkua melkein alas tielle saakka. Kaksi naista seisoi kuin meitä odottaen, kukkia, multaa ja vesikannut laskettuna maahan. Hengähtivät siinä, iloisena pyysivät kantoapua ylemmäs.

Niin me lähdimmekin takaisin ylös. Iloiset naiset olivat menossa istuttamaan Via Dolorosan kivitaulujen eteen kukkia.

Pyysivät meitä tulemaan tänne huomenna klo 15, siellä on joku juttu?

Lähdimme tietenkin äitienpäivänä katsomaan mikä juttu siellä oikein on? Sää oli epävakainen, tuulinen, ehkä siksi siellä oli vain 8 henkeä, odottivat enemmän, siksi kai meistä niin iloittiin!

Se olikin "Pieni pyhiinvaellus". Via Dolorosan jokaisella asemalla joku luki jotain, rukous tai Raamatunkohta, pieni laulu ja taas seuraavalle asemalle. Samalla kasteltiin eilen istutettuja kukkia mukana olevista pulloista.

Kun päästiin ylös Valoristille oli pidempi teksti, virsi ja rukous Marialle. Oli iloinen ja kiitollinen tunne olla mukana. Ei ymmärretty kaikkea, mutta harras oli tunnelma. 

Valoisaa porukkaa, helppo oli olla ummikkona mukana vaikka oltiin luterilaisia ja he katolisia.

Hauska yllättävä äitienpäiväretki. Yllätykset siivittävät päivää. 

A

Punakirkiruoho, Gymnadenia conopsea

Karhunlaukkametsän Hatlabu Pajta

Keväinen metsä Unkarissa ja Suomessa, molemmissa on oma hohtonsa ja kauneutensa! Seikkailua löytyy molemmissa. Me lähdimme metsän keskellä olevalle  Hatlabu Pajta-aukiolle. Nimi on ihana, käännösyritykset kertovat vanhasta asutuksesta ja navetasta. 

Aukiolla on vanha paalu, jossa on maininta perheestä, joka alueella on joskus asunut. Paikka sijaitsee vaelluspolkujen risteyksessä, jäljistä päätellen myös villisiat myllertävät aluetta omaksi maisemakseen.

Mutta suurin ilonaihe oli metsänpohjan peittävä valkoinen Karhunlaukka, Allium ursinum! Ensin sitä näkyi vähän, mutta kun tie nousi yhä ylemmäs, myös Karhunlaukka lisääntyi. 

Villiä purjoakin, Allium porrum kasvoi ja Viherminttua, Mentha spica, siis kotiin lähti aimo annos luomuyrttejä.

Evästaukopaikkana toimi oivallinen vaeltajien taukokatos keskellä metsän vihreyttä. Oli kunnon puujärkäleestä pöytä ja samaa kaliberia istuimet. 

Joku katoksen rakentaja oli veistänyt oman kuvansakin tukipuun yläpäähän! Paikka soveltui eväiden syönnin jälkeen mainiosti ilmastonmuutoksen aiheuttamien ongelmien pohtimiseen.

Olemme huomanneet, että evästauot soveltuvat juuri päivänpolttavien asioiden puimiseen, siinä ei ole tarvetta kiirehtiä, aikaa on.

Saimme hienon 18 kilometrin metsäretken, kauneutta sieluun, terveellisiä ja makoisia yrttejä ruokapöytään. Jatkoimme matkaamme vielä eteenpäin, pari vaeltajaa ja pyöräilijääkin kohtasimme. Tyytyväisinä kokemaamme käännyimme kotia kohti. Kotihan meillä on nyt leirialue ja oma matkakotimme siellä. Metsä on oiva retkipaikka, täällä, Suomessa, kaikkialla. A

Pääsiäistä Balatonilla

Pääsiäisen sanomaa ei ollutkaan vaikea löytää täältä Balatonin rantamilta. Jo heti Kiirastorstaista lähtien koimme sitä ja kaunista luontoa.

Kiirastorstaina bongasimme Vanyarcvashegyn rautatieaseman seinän kartasta Valoristin läheiseltä vuorenrinteeltä. 

Tie sinne kiemurteli omakotiasutuksen läpi metsän reunaan. Viitoitettu polku vei ylös metsän rinteelle. 

Yllätys oli, että polun varrella olikin kiviin kaiverrettu Via Dolorosa, Kärsimysten tie. 

 Perillä meitä odotti upea maisema, korkea risti ja kaarevan katoksen alla Maria. Siellä oli myös alttaripöydän näköinen jykevä pöytä, ehkä siellä on joskus messukin?

Kultatyräkki, Euphorbia epithymoides

Ruusukekalkkikämmekkä, Orchis morio

Pitkäperjantaina kiipesimme Balatonin rantamalla sijaitsevalle Mikaelin vuorelle. Siellä on kaunis kirkko ja Golgata, kolme ristiinnaulittua ja ristien juurella surijoita. Kaikki on veistetty jykevästä puusta. 

Mikaelin vuorelta  kieppasimme vielä Vanyarcvashegyn kylän pienen Mariankirkon pihalle, sielläkin oli pääsiäisen sanomaan liittyviä puuveistoksia. Kylän oman puutaiteilijan työtä.

Esikko,  Primula

Purjeperhonen, Iphiclides podalirius

Olimme saaneet ajateltavaa, Pääsiäisen sanomaa, tuskaa ja iloa. Kaunista luontoa ja kevään heräämisen riemua, mitään muuta ei tarvitakaan. 

A

Unkarin keväässä

Hupsista vaan! Täällä taas ollaan kevättä ihmettelemässä ja ihailemassa. Suomeen ja keskiseen Eurooppaan vyörynyt takatalvi oli tehdä meidän matkallemmekin haittaa. Jouduimme miettimään reittiämme suotuisamman vaihtoehdon mukaan. 

Mutta kaikki miettiminen olikin äkkiä turhaa, takatalvi humpsahti tiehensä. Entiseen tahtiin ja malliin etenimme Suomen keväästä Unkarin kevääseen.

Ero oli suuri, sitä eroa me juuri lähdimmekin metsästämään ja saaliina kukkivia puita ja pensaita, 

Oli hauskaa havainnoida ja kirjatakin kevään etenemistä Suomesta halki Viron, Latvian, 

 Liettuan, 

Puolan 

ja Slovakian 

Unkariin.

Vihreä bellisten ja voikukkien peittämä leirialueen nurmikko odotti meitä täällä. 

On hauska viettää Pääsiäistä vieraassa maassa, täällä jossain ripustetaan puihin pääsiäismunia, ohikulkijoille toivotellaan 

                            Hyvää Pääsiäistä! 

A

Valoristin polku

Tämä kevät oli Unkarissa ikimuistoinen, lämmin, helteinen, sateeton, tuuleton. Pyöräilijälle ihanteellinen kevät, se vei mennessään kiihkeään menoon. Aina oli mahdollisuus syöksyä valloittamaan uusia unelmia, ei ollutkaan sadepäiviä, uteliaisuuden tyydyttämiseen oli aikaa. Löytyi uusia kohteita, ihmeteltäväksi ja ihasteltaviksi, nekin saattavat muuttua unelmiksi. Opimme murusen verran lisää Unkarista ja unkarilaisista.                     

Yksi uusi löytö oli Valoristi, ja etenkin sinne vievä ihastuttava polku. Olimme nähneet korkealla rinteellä valkoiselta näyttävän hoikan ristin. Unkarilaisten harrastus on laittaa korkeille paikoille näkötorneja, ristejä, patsaita . . . Päätimme kokeilla onko Valoristille kulkukelpoista polkua.

Pienten katujen kulmista löytyi silloin tällöin viittakin yhä ylemmäs. Pyörillä pääsi polun päähän saakka.

Hengityksen tasaamistauko näytti viereisen talon hauskat autotallinovet!

Viitta Fenykereszt houkutteli oitis metsän siimekseen. Niin ihanaa polkua, kiemurtelevaa kesysti kohoavaa. 

Valkoiset Mannasaarnet pudottelivat terälehtiään kulkijan iloksi tehden polun välillä melkein lumenvalkoiseksi!

Pieniä siltoja yli kuivien jokiuomien, vihreitä pikkuisia niittyjä, kukkia, kukkivia puita, kasvien ja perhosten esittelytauluja, tosin jo haalistuneita, mäntyjäkin korkeammalla.

Mäntymetsässä oli Via Dolorosa, puulevyille tehtyjä piirroksia. Ne olivat vaikeasti erottuvia kiiltaävän muovilevyn alla.

Olimme löytäneet taas aarteen. Itse ristiltä oli huikaisevat näkymät kauas ja vieläkin kauemmas.

Tällainen näkymä saa mielen hiljentymään, niin paljon kakkea elämää lepää siinä jalkojen juuressa. Olemme itse juuri nyt osa tätä maisemaa.

On mielenkiintoista yrittää tunnistaa tuttuja paikkoja, joskus se on vaikeaa, sillä ylhäältä kaikki näyttää erilaiselta kuin pyörän selästä. Mutta korkealta hahmottuva kuva antaa taustaa ja ryhtiä myös pyöränselkänäkymälle. A