Valoristin polku

Tämä kevät oli Unkarissa ikimuistoinen, lämmin, helteinen, sateeton, tuuleton. Pyöräilijälle ihanteellinen kevät, se vei mennessään kiihkeään menoon. Aina oli mahdollisuus syöksyä valloittamaan uusia unelmia, ei ollutkaan sadepäiviä, uteliaisuuden tyydyttämiseen oli aikaa. Löytyi uusia kohteita, ihmeteltäväksi ja ihasteltaviksi, nekin saattavat muuttua unelmiksi. Opimme murusen verran lisää Unkarista ja unkarilaisista.                     

Yksi uusi löytö oli Valoristi, ja etenkin sinne vievä ihastuttava polku. Olimme nähneet korkealla rinteellä valkoiselta näyttävän hoikan ristin. Unkarilaisten harrastus on laittaa korkeille paikoille näkötorneja, ristejä, patsaita . . . Päätimme kokeilla onko Valoristille kulkukelpoista polkua.

Pienten katujen kulmista löytyi silloin tällöin viittakin yhä ylemmäs. Pyörillä pääsi polun päähän saakka.

Hengityksen tasaamistauko näytti viereisen talon hauskat autotallinovet!

Viitta Fenykereszt houkutteli oitis metsän siimekseen. Niin ihanaa polkua, kiemurtelevaa kesysti kohoavaa. 

Valkoiset Mannasaarnet pudottelivat terälehtiään kulkijan iloksi tehden polun välillä melkein lumenvalkoiseksi!

Pieniä siltoja yli kuivien jokiuomien, vihreitä pikkuisia niittyjä, kukkia, kukkivia puita, kasvien ja perhosten esittelytauluja, tosin jo haalistuneita, mäntyjäkin korkeammalla.

Mäntymetsässä oli Via Dolorosa, puulevyille tehtyjä piirroksia. Ne olivat vaikeasti erottuvia kiiltaävän muovilevyn alla.

Olimme löytäneet taas aarteen. Itse ristiltä oli huikaisevat näkymät kauas ja vieläkin kauemmas.

Tällainen näkymä saa mielen hiljentymään, niin paljon kakkea elämää lepää siinä jalkojen juuressa. Olemme itse juuri nyt osa tätä maisemaa.

On mielenkiintoista yrittää tunnistaa tuttuja paikkoja, joskus se on vaikeaa, sillä ylhäältä kaikki näyttää erilaiselta kuin pyörän selästä. Mutta korkealta hahmottuva kuva antaa taustaa ja ryhtiä myös pyöränselkänäkymälle. A