maanantai 3. kesäkuuta 2019

Toukokuun hurmaa . . .


Kevät hurmaa kulkijan, saa hurahtamaan kukkaan puhjenneeseen maailmaan. Saa unohtamaan synkät ennusteet lajien häviämisestä, osin jo toteutuneetkin. Hyvä, että unohtuu, eikö meidän pitäisikin yhä uudelleen saada iloa ja voimaa kasvun ihmeestä? Ei kai ole tarkoitettukaan, että me silmät älykännykkään luotuina kulkisimme kevään ihmeiden ohi.







                                                                                                                        Tuuli saa kevään hentoina kohoavat kasvit keinumaan tuulen tahdissa ja soittamaan kevään säveliä, tässä näitä Unkarin toukokuun säveliä Balatonin rantamien läheltä.





Rusonunna, Nonea pulla







Viime kevät oli ennätyslämmin, silloin kukinta tapahtui aikaisemmin, nyt on saanut odotella monien kasvien kohdalla kukkien ilmestymistä, vuodet ei ole veljeksiä, täälläkään. Hyvää kannattaa aina odottaa.



Aivan kuin mansikka, mutta ei maistu oikein miltään, Intianhanhikki, 
Potentilla indica






Se, että täällä raivataan Balatonin rantametsiköitä, lintujen paratiisia, saa miettimään luonnon katoamista. Ei siihen tarvita ilmaston lämpenemistä, siihen riittää kaikkialla lonkeroitaan työntävä ihmisen ahneus. 









Tuo ahneus tuntuu olevan vahva voimavara kaikkialla, niin Suomessa kuin koko maailmassakin. Vielä meillä on mahdollisuus iloita luonnosta, iloitkaamme, nähkäämme!










Iltahartaudessa 29.10.16 hartauden pitäjä lausui meille jokaiselle kullanarvoisen ajatuksen: ”Luonto on Jumalan rakkauskirje ihmiselle”. Jää miettimään tänä aikana, osaammeko lukea tuota rakkauskirjettä?



Isomaite, Lotus pedunculatus










Löytyipä toinenkin ihastuttava valkoinen värimuunnos, Purppura-tulikukka,  Verbascum phoeniceum alba














Tähtikesäputki, Orlaya grandiflora






























Kellokuusama, Kolkwitzia amabilis





















Italiankämmekkä, 
Orchis italica














Mooseksen-
palavapensas,  
Dictamnus albus











Tämä pikkuruinen löytyi Keszthelyn linnan puutarhasta sitruunapuun ruukusta, Rusokäenkaali, 
Oxalis articulata













Vanha lääke- ja maustekasvi Rohtomesikkä, 
Melilotus officinalis
















Sädekallioinen, 
Phalacroloma 
annuum


































Keltareseda, 
Reseda lutea











Sinisalvian valkoinen värimuunnos, Salvia patens alba



Tähän päättyy tämä keväinen Balatonin retkemme, nyt on Suomen suven aika. Kiitos kun kuljit mukanamme, hyvää kesää! 
A
































4 kommenttia:

  1. Kauniita kukkasia, ihanan vihreää, ja kylläpä tuo feikki mansikka on ihan herkullisen mansikan näköinen!
    Hyvää kesäkuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin hyvää kesäkuuta! Tuota valemansikkaa on aikaisemmin käytetty joissain marjaseoksissa, ehkä värinsä vuoksi.

      Poista
  2. WOW!
    Very beautiful flowers. I hope for your next posts and photos.
    Hugs and greetings.

    VastaaPoista