maanantai 22. toukokuuta 2017

Käyntejä päätepisteillä


Ihmisen maallisen elämän päätepistettä ei juuri tarvitse etsiä. Se löytyy useimmiten hautausmaalta.

  


Sieltä löytää paljon ajateltavaa, matka menneisyydestä tähän päivään aukeaa kiireetömälle. En tiedä onko tämä tyypillistä yleisesti Unkarissa, mutta täällä Balatonin liepeillä tämä näky sitä on. Kuvat ovat eri hautausmailta pienistä kylistä.








Sieltä löytää taitavaa kivityötä, mutta yllätys, sieltä löytää myös taitavaa puutyötä. Uusi puutyö säilyy aikansa, vanha kertoo ajan kulumisesta ja häipyy pikkuhiljaa unohduksiin.




















Joillakin hautausmailla selviää, että tällä kylällä on joku, joka jakaa kasvejaan myös naapurin haudalle. Niinpä huomaa, että eräillä haudoilla kasvaa vuodesta toiseen samoja monivuotisia kasveja. 










No, kyllä yllätystä toisinkinpäin on, missä ovatkaan tutut kasvit? Joskus menen katsomaan ja kuvaamaan jotain kasvia, jonka tiedän kasvavan vain tällä hautausmaalla siellä viidennen, kuudennen rivin paikkeilla. Siellä kasvaakin aivan uusia kasveja, onko talvi nujertanut vai kuivuus? 















Kasvikuvaajana olen uskollinen hautausmaiden kulkija. Siellä kasvaa sellaisiakin vaatimattomia perinnekasveja, jotka ovat osin jo väistyneet kotipihoilta, kuten esim. Akileija, Aguilegia vulgaris, Tuliunikko, Eschscholzia californica ja Rusohelopäivikki, Lampranthus roseus osa minulle tuntemattomiakin.




Joskus huomaa yllätyksenkin, joku hautausmaan asukas tarkkailee kulkijaa omasta piilostaan!











Ja, siellä on levollista olla, mietiskellä ja puhdistaville ajatuksille on tilaa. Tarvitaan vain aikaa, kaunis sää ja korkea taivas. Siinä se on.
A








4 kommenttia:

  1. Meitä hautausmailla kulkijoita näköjään riittää. Piti käyttää sanaa taivastella, mutta sillä on näköjään eri merkityksiä eri murteissa, minulle se on juuri tuollaista levollista ihmetellen ja mietiskellen kulkemista, taivastelen mielelläni eri paikkakuntien hautausmailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi riittää, onneksi, ihanaa kun kuulut samaan joukkoon. Jokaisessa maassa hautausmaat ilmentävät jotain kansan sielusta. Voi kun sitä oikein ymmärtäisi. Ali

      Poista
  2. Kauniita hautapaikkoja ja niissä olevia kasveja. Täällä en pidä hautausmaista koska ovat jollakin tavoin ankeita koska niissä ei ole kasvillisuutta. Muistan kun eksän kanssa pohjoisen Espanjan autoreissulla pysähdyimme ihailemaan useita pieniä hautausmaita ja niihin pystytettyjä monumentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kun muistat hautausmaiden tunnelman. Se on usein hiljentymään johdattelevaa. Ali

      Poista