sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Koronakevään tervehdys



Koronakeväinen tervehdys kaikille lukijoillemme, joita Balatonin rantamaisemien kevät kiinnostaa. Niin se kiinnostaisi nytkin meitä, mutta nyt elämme toisenlaista kevättä.

Nyt nautimme keväästä Suomessa. Sen olemme jo huomanneet, että hitaasti saavutamme kevättä. Taidamme olla malttamattomia. 


Näitä emme vielä Suomen huhtikuussa tapaa matkailuauton renkaan somistajina.







Saavutimme ennen kolmessa päivässä Balatonin rantamaisemien kevään, nips ja naps se vain tapahtui. Puissa oli lehdet, sireenit ja tuomet kukki . . .




Näitä emme Unkarissa ennättäneet nähdäkään, Idänsinililja, 
Scilla siberica 
ja 














Kirjokevättähti, Scilla forbesii












Sen olemme jo huomanneet, että niitä kevään sipulikukkia, jotka Suomessa ilahduttavat meitä nyt huhtikuussa, emme koskaan nähneetkään Unkarissa. Niiden aika oli jo silloin ohi. Siis opimme uutta, korona-aika opettaa edes jotain, hyvä.









Rohtoimikkä, 
Pulmonaria officinalis
kukkii meillä huhtikuussa vielä vaatimattomasti, mutta 







Unkarissa jo leveillen. Eron kyllä huomaa selvästi.















Nyt jännäämme, milloin on täällä eteläisessä Suomessa se Unkarin huhtikuu.
Toivomme hyvää kevättä Unkariin ja Suomeen, ottakaamme korona todesta, sitä se on.


Balkanin hevoskastanjan, Aesculus hippocastanumsilmut pullistuvat kyllä jo huhtikuussa Suomessa, mutta Unkarissa ne jo kukkivat.














Tuomen, 
Prunus padus kukintaa saamme ja kannattaakin odottaa ihanan tuoksun takia, toukokuussa sen tuoksun tuntee.












Sireeni, 
Syringa vulgaris on suosittu Suomessa ja Unkarissa etenkin, se tuo varmuudella kesän meille jokaiselle, viimeistään koulun päättäjäispäivänä. Eikös se niin ole aina.







Mutta luonnosta on kaikilla lupa nauttia koronasta ja karanteenista huolimatta. Huhtikuu lupaa suuria ja sen lupauksiin on hyvä luottaa. Pitäkäämme toisistamme huolta ja rakastakaamme Luojan luomaa luontoa, sen monimutoisuudesta saamme iloa, hoivaa ja toivoa.


Tapaamisiin, jätämme aikataulun vielä toistaiseksi auki . . . A

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Toukokuun hurmaa . . .


Kevät hurmaa kulkijan, saa hurahtamaan kukkaan puhjenneeseen maailmaan. Saa unohtamaan synkät ennusteet lajien häviämisestä, osin jo toteutuneetkin. Hyvä, että unohtuu, eikö meidän pitäisikin yhä uudelleen saada iloa ja voimaa kasvun ihmeestä? Ei kai ole tarkoitettukaan, että me silmät älykännykkään luotuina kulkisimme kevään ihmeiden ohi.







                                                                                                                        Tuuli saa kevään hentoina kohoavat kasvit keinumaan tuulen tahdissa ja soittamaan kevään säveliä, tässä näitä Unkarin toukokuun säveliä Balatonin rantamien läheltä.





Rusonunna, Nonea pulla







Viime kevät oli ennätyslämmin, silloin kukinta tapahtui aikaisemmin, nyt on saanut odotella monien kasvien kohdalla kukkien ilmestymistä, vuodet ei ole veljeksiä, täälläkään. Hyvää kannattaa aina odottaa.



Aivan kuin mansikka, mutta ei maistu oikein miltään, Intianhanhikki, 
Potentilla indica






Se, että täällä raivataan Balatonin rantametsiköitä, lintujen paratiisia, saa miettimään luonnon katoamista. Ei siihen tarvita ilmaston lämpenemistä, siihen riittää kaikkialla lonkeroitaan työntävä ihmisen ahneus. 









Tuo ahneus tuntuu olevan vahva voimavara kaikkialla, niin Suomessa kuin koko maailmassakin. Vielä meillä on mahdollisuus iloita luonnosta, iloitkaamme, nähkäämme!










Iltahartaudessa 29.10.16 hartauden pitäjä lausui meille jokaiselle kullanarvoisen ajatuksen: ”Luonto on Jumalan rakkauskirje ihmiselle”. Jää miettimään tänä aikana, osaammeko lukea tuota rakkauskirjettä?



Isomaite, Lotus pedunculatus










Löytyipä toinenkin ihastuttava valkoinen värimuunnos, Purppura-tulikukka,  Verbascum phoeniceum alba














Tähtikesäputki, Orlaya grandiflora






























Kellokuusama, Kolkwitzia amabilis





















Italiankämmekkä, 
Orchis italica














Mooseksen-
palavapensas,  
Dictamnus albus











Tämä pikkuruinen löytyi Keszthelyn linnan puutarhasta sitruunapuun ruukusta, Rusokäenkaali, 
Oxalis articulata













Vanha lääke- ja maustekasvi Rohtomesikkä, 
Melilotus officinalis
















Sädekallioinen, 
Phalacroloma 
annuum


































Keltareseda, 
Reseda lutea











Sinisalvian valkoinen värimuunnos, Salvia patens alba



Tähän päättyy tämä keväinen Balatonin retkemme, nyt on Suomen suven aika. Kiitos kun kuljit mukanamme, hyvää kesää! 
A
































torstai 23. toukokuuta 2019

Balatonin kalastajia ja karppeja

Balaton on kalaisa ja kalastajia riittää rannoilla, laitureilla ja veneillä, Balatonin karppi on tavoittelun arvoinen kala. 








 





Päivittäin pyöräretkillämme pyyhällämme rannalta kalastavien ohi. Useimmiten kalastajilla on tuoli, silloin touhu näyttää kovin leppoisalta. Joillakin on telttakin rantatöyräällä. 









Pitkät molot, laivalaiturit, ovat suosittuja kalastuspaikkoja. Useimmiten kalastajat ovat miehiä, eikö naisia houkuttele kalojen narraaminen?
























Kansainvälinen kalastuskilpailu







  Olipa täällä karppi- kalastuskilpailukin 14-20 huhtikuuta ja autoista päätellen liikkeellä oli kansainvälisiä joukkueita. Taisi olla kovakin kilpailu, niin tosissaan he istuivat tuntikausia rannalla. Oli hauskaa huomata hyvä huumori, tai oliko se kilpailun jännitystä. Eipä tullut napattua yhtään kuvaa kilpailijoista.





Kerran näimme kuinka varis oli aterioimassa kuolleen kalan kimpussa, eikä antanut meidän häiritä ruokailuaan. Mistähän ne kuolleet kalat aina ilmestyvät?











Käyskentelimme eräänä päivänä pyöräretkellämme Balatongyörökin venelaiturilla. Jalohaikara pelästyi meitä ja nousi siivilleen, ja kohta jo toinenkin. Kalastajat istuvat laiturilla kauan paikoillaan, haikaratkin tottuvat heihin, me olemme niille vaara, me tulijat ja menijät.













































































































Turvallisuustikkaat

















Huomasimme hienon hengenpelastusjutun: veneen laidassa tai perässä on taitettavat pienet tikkaat. Vasta vähän aikaa sitten luimme lehdestä kuinka Suomessa vaimo souti yhdellä airolla ja yritti tuoda veneestä pudonnutta miestään toisen airon avulla rantaan.
Jos siinäkin veneessä olisi ollut tällaiset pienet tikkaat, olisi mies itse voinut pitää niistä kiinni tai vaimonsa avustamana kiivetä veneeseen. Joskus verkkoja tai katiskaa kokemassa ollut horjahtaa veteen, eikä pääse takaisin veneeseen, etenkään jos on yksin.
Miksi se horjahtanut on yleensä mies? No, miehethän täälläkin pääsääntöisesti kalastajia ovat, joskus harvoin on joukossa nainen. 
A








torstai 16. toukokuuta 2019

Puuvanhuksen ranta


Teimme retken etsiäksemme kasvia, joka ei koskaan suostu kiltisti kuvattavaksi, Pikkuvahakukka, Cerinthe minor. Löysimme sen, mutta kuivuuden takia monet kasvit jäävät pieniksi, niin sekin. 
Matkamme jatkui Balatonin rantamille Balatongyörökin levähdyspaikalle. Sen sijainti on hieno, aivan pyörätien äärellä.

Paikalla on taukokatos karttoineen, penkkejä, pari pöytäryhmää, mutta parasta on upea järvimaisema. Silmä lepää, jos vain antaa sen ja mielenkin levätä. Käki kukkuu, lintujen konsertti kohoaa korkeuteen.












Toisiinsa ihastunut sorsapariskunta nyhertää rantavedessä, ne kurkkivat ruokaa matalassa vedessä, uroksen valkea kaulaliina veteen heijastuen.











Järvellä uiskentelee lisää sorsia, joutsenia ja kauempana silkkiuikku. Sinne pulahtavat uimaan myös monet ohikulkijat, ranta on matalaa, joten lapsiperheillekin paikka on turvallinen. Tosin aikuinen joutuu kahlaamaan pitkään ennekuin pääsee uimasilleen.









Rantaa hallitsee osin jo lahonnut komea puuvanhus. Puu on mieluinen tähystyspaikka, nyt se oli sitä varikselle.



 Puun juuristo siintää veden läpi kuin ihmisen verisuonisto ihon läpi. Siihen sotkeutuu kuin seittinä jo kuolleen puun juuristokin.






On hauska miettiä paikan historiaa; joku perhe on aikoinaan lahjoittanut alueen kaikkien virkistyskäyttöön, näin luulemme. Ehkä lahjoittajan talo on ylhäällä tönkäreellä radan takana? Sieltä on tosi hulppea näköala Balatonille.









kartalla olemme tässä




Pyöräilijöitä pyyhältää pyörätietä molempiin suuntiin, moni poikkeaa levähtämään, evästauolle ja jatkaa taas matkaansa, niin teemme mekin, hyvillä mielin. 
A








Pikkuvahakukka, Cerinthe minor