Aikarataa tähän päivään

Unkarissa luontomatkailija löytää milloin mitäkin. Me emme ole vielä löytäneet läheskään kaikkea. Löytöjä putkahtaa iloksemme yhä vaan. Aikaradan löysimme etsiessämme kartasta erilaisia luontopolkuja.

Balatonin ylämaan kansallispuisto, Kalin Allas, Káli Basin, 9111 hehtaarin maisemansuojelualue on perustettu 1984. Kalin allasta ympäröivät sammuneet tulivuoret ja seitsemän pientä maalaiskylää. Kalin allas tuottaa tuhansia tonneja mineraalipitoista lähdevettä vuodessa. Pullottamo on nimeltään Theodora, jonka vettä rekat kuljettavat kaikkialle Unkariin ja vähän kauemmaksikin. Tämä mineraalivesilähde oli tunnettu jo roomalaisaikana. Nykyinen pullottamo on perustettu 1907. Kalin altaan suoalueet on suojattu kuivumiselta, näiden soiden paksu rahkasammal on selvinnyt kahdesta jääkaudestakin. 

Alueen maasto on seudulle tyypillistä: merkillisiä kalliomuodostelmia, permikauden hiekkakiveä etelän vuorilla, basalttivuoria pohjoisessa, hiekkakiviryhmittymiä lännessä sekä kalkkikiveä ja dolomiittia idässä ja altaan keskellä, harvinaisia kasveja ja keskiaikaisia kirkon- ja linnanraunioita. Laakson rauhallinen ja maalaismainen ympäristö on tehnyt siitä arvostetun retkikohteen kiireisille tämänpäivän ihmisille ja luontoon ihastuneille.

Tämä Aikarata on lyhyt suora, 1,1 km, ensin pensaikkoa ja pieniä puita, sitten ison ojan pientareella etenevä polku avarassa syvänvihreässä peltomaisemassa pohjois-eteläsuunnassa. Sen viittoina sojottavat joskus hiukan kallellaankin, korkeiden pylväiden kylkeen sijoitetut kuvalliset infotaulut. Ne kertovat ajasta 4.600 miljoonaa vuotta sitten päätyen melkein meidän aikaamme, 8.000 vuotta sitten. Usein pylväiden juurella on kuin näyttinä suuria kivilohkareita seudun kivilajeista.

Tämän reitin anti herättää kiinnostusta, mitä on tapahtunut milloinkin, miten maapallo on kehittynyt, kuinka mannerlaatat ovat liikkuneet. 

Jokainen pylvään väli tällä 1,1 km matkalla vie parisen miljoonaa vuotta lähemmäs tätä meidän omaa aikaamme. Jäähän tuohon väliin vielä paljon vuosia ennen tätä omaa älykännykkäaikaamme. 

Sikoangervo

Reitillä kasvaa moninaisia kasveja, mukaan nyhdin minäkin villiä purjoa. Villisiatkin löytävät herkkuja täältä, niin paljon on myllerrettyjä turpeita. 

Villi purjo

Aikarata päättyy ohjaten kulkijan luontevasti Kekkutin Luontopolulle, se on pitkä ja poukkoileva pitäen sisällään monenlaista maastoa, siitä ehkä hiukan myöhemmin.

A

Keväisiä päiviä Balatonilla.

Päivän pyöräretkiemme maisemat ovat siirtyneet nyt parikymmentä kilometriä itään. Meitä vartioi nyt pohjoispuolella massiivinen Badacsonyvuori, ja Balaton, sen rantapusikko ja -kaislikko ovat edessämme. Maastokin on muutuunut. Miljoonia vuosia sitten sammuneiden tulivuorien kartoittama kumpuileva peltomaisema on nyt pyöräilymaastoamme.

Sununtaina lähdimme Badacsonylabdihegyn kylän leirialueelta, Eldoradolta, kohti Balatonederics´n kylää.

 Matkan ensimmäinen pysähdys tapahtui vuohiaitauksella. Meillä oli mukana vanhentunut siemenleipä. Paikalla olikin vuohien isäntä, joka ilahtui ”lahjastamme”! Hän halusi esitellä meille vuohiaan ja ruokki niitä leivällä. 

Pyörätietä matka jatkui vauhdilla halki Balatonin kosteikon, jalohaikaroita näkyi muutama, kaulushaikaran ”sumusireeni” kuuluu kaikkialla kosteikon alueella. Unkarilaiset ovat pyöräilykansaa, viikonloppuisin perheet liikkuvat lasten kanssa, joten vastaantulijoita oli. 

Tamariski, Tamarix gallica

Keisaripuu, Paulownia tomentosa

Ruusuorapihlaja, Crataegus laevigata

Tutustuimme Kylätaloon, Tájház, se on EU-avustuksella kunnostettu, pihaan on rakennettu katettu kokoontumistila ja suuri ulkouuni. Ikkunasta kurkkien näimme miten talossa oli hyllyillä paljon vanhoja työkaluja ja muita museotavaroita. Pihalla oli vielä suuri telttakatos, ehkä vappujuhlien jäljeltä? 

Jatkoimme halki hiljaisen kylän kirkon luo. Sen vieressä oli vielä viime keväänä suuri taulu kertomassa alueen paikallisesta EU-tuesta. Nyt taulu oli poissa, mutta alue taloineen lähes valmis. Yhteen taloon tulee museo, sinnekö sijoitetaan museotavarat Kylätalosta? Toiseen taloon tulee majoitustilat turisteille ja pyörävuokraamo, ja vanhaan kauniisti entisöityyn taloon tulee ravintola. 

Kaiken tämän kertoivat meille viehättävät nuoret Emma ja Leventin. Kovin heikkoa oli heidän englantinsa, meillä samanikäiset nuoret hallitsevat kielen mielestämme paremmin. Heistä oli hauska kohdata suomalaisia, osoittivatkin sukulaisuuttamme ja meistäkin se oli hauska kohtaaminen. 

Evästauolle ajoimme kylän vesiaukiolle. Samalla ajoi siihen hevosmies kuormanaan sitä itseään ja toisesta suunnasta saapui samaan aikaan kahden aasin vetämät rattaat heinäkuorman kanssa! Olipas meillä taas kerran hieno ajoitus!

Kylän keraamikko on tehnyt hienon teoksen, se kertoo veden tärkeydestä maailman ihmisille, oli rauhankyyhkykin oliivinlehtien yläpuolella. Unkarin tämänhetkisestä asenteesta pakolaisia kohtaan kertonee osuvasti rauhankyyhkyn katkennut toinen siipi!

Keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus

Kotimatkalla nappasimme jokiuomasta kurkottaen vielä keltakurjenmiekkoja mukaan. Niin oli taas 28 km ilmestynyt aika kevyesti pyörän mittariin.

A

Husaareita ja villisikoja

Eräänä päivänä kun pyörätietä myöten kiisimme uudelle retkellemme, näimme väkeä pienellä tienpätkällä. Sinne mekin. Olikin hauska tapahtuma, Husaarikulkue lähdössä.

Vanha kuorma-auto, sen lavalla rummut ja vanhoihin asuihin pukeutunut ”maalaisväki”, osa muodosti kulkueen, jossa oli poikia sotilaina vanhat pyssyt selässä ja sotilasasu yllä.

Sitten oli komeita hevosia kantaen selässään ”oikeita husaareita”. Kulkueen lähtölaukaus ammuttiin vanhalla savuavalla mörssärillä! Husaarit tyhjensivät viimeiset ginilonkeronsa, ja niin kulkue lähti kävelyvauhtia etenemään. Oli hauska nähdä tuokin vanha historian häivähdys. Katselijat, harvalukuisat, lähtivät seuraamaan kulkuetta. Minnehän se päätyi? Me jatkoimme matkaamme omaan suuntamme.

Kohteenamme tänään oli Luontokeskus, Gyenesdias´n uusi kauniisti puuta kunnioittaen rakennettu Luontokeskus. Tämä painottuu aivan selvästi koululaisvierailuihin, mutta antoi meille tietämättömille mainion kuvan seudun eläimistä, kasveista, maa- sekä kivilajeista. Niin kauniisti ja hauskasti laitettu kaikki esille. Oli hauska kohdata myös meistä kiinnostunutta henkilökuntaa!

Luontokeskuksen läheisyydessä oli sen suuri kotieläintarha.  Portilla myytiin pussitettuja auringonkukan siemeniä, niitä sai syöttää eläimille, lapsille ihan hauska juttu. Muuten oli ruokkiminen kielletty. 

Oli hauska nähdä näitä aitauksissaan paikallisia eläimiä, lampaita, kierresarvilampaita, erilaisia vuohia, aaseja, kauriita, biisoneita, hanhia, ankkoja.

Vähän matkan päässä oli lisää , kiharakarvasika ja villisika söpöine poikasineen. Ihanaa liejua tekemässä kotoista oloa näille veitikoille. Suuri oli aitaus, pensaita, kiviä, olkia, risuja ja liejumonttu nautiskeluun.

Tien toisella puolella suuressa metsäisessä aitauksessa oli komeaa Unkarin harmaakarjaa, sekä lehmillä että sonneilla on valtavat sarvet! Tuntuivat kovin leppoisilta, ihmettelimme toisiamme tyynesti puolin ja toisin. Tulipa näin hieman tietoa ja näkemyksiä Unkarin eläimistöstäkin, meille, jotka enemmänkin kurkimme kasveja.

A

Tasaista matkantekoa vaihteeksi

Emme olleet koskaan pyöräilleet Balatonin lounaisella tasaisella rannalla. Teimme pyöräretken Gyenesdias`sta (O), Balatonbereny´yn (X), 43 km:n päiväretki. Matkalla ohi Keszthelyn tavoitimme Balatonin rantamaisemaa, kovin tasaista maisemaa. Näimme kahdentoista kilometrin kuluttua rannan tuntumassa lintujen rengastusaseman kyltin ja sinne kieppasimme.

Vaatimaton paikka, tasaisessa Balatonin rantamaisemassa, Fenekpuszta Vasuti Megallo. Vanhoja aitauksia, metsän reunassa, lintujen koppeja, häkkejä, rakennelmia, uusi rakennus puolivalmiina. Paikalla oleva nuorimies ilostui vierailustamme, selitti innoissaan, että rakennuksesta tulee paikka, jossa vierailevat koululaiset saavat tietoa ja käytännön harjoituksia. Hauska olisi silloin olla paikalla.

Hän esitteli meille lintuja, loukkaantuneita lintuja, jotka päästetään vapauteen tervehdyttyään, paitsi sokea pöllö. Hän toi sen eteemme siliteltäväksi. Sain silittää pöllöä, tuntui juhlavalta! Oli hauska nähdä tällainen pienellä rahalla ja suurella sydämellä tehty luonnon keskellä oleva vaatimaton paikka.

Tie ei paljon antanut meille vaihtelua päivän aikana, kuin tasaista Pohjanmaata, ja rajoittuneita näkymiä järvelle korkean kaislikon vuoksi. Lintujen konsertti seurasi matkaamme koko ajan. Evästaukoa vietimme autiolla suurella Balatonbereny´n uimarannalla, pöydän ääressä.

Saimme ihailla joutsenten lentoonlähtöä kimaltavan Balatonin yllä. Pitkään ne tarvitsevatkin kiitorataa ennen ilmaanpääsyä. Balatonin vastarannalla näkyi meidän kumpuilevien pyöräretkiemme ihastuttavaa maisemaa, kaunista katsottavaa myös vastarannalta.

No, tulihan käytyä Balatonin tasaisella rantamaisemallakin. Jos innostumme vielä tasaisesta pyöräilystä on Kis Balaton, Pikku Balaton, seuraava kohteemme. Se on yksi Euroopan lintuparatiiseista. Sinne on kyllä pitkä matka meiltä, ehkä siellä ennättää päivässä käydä. .

 .

Päivän kohokohdaksi jäi lintutarha, ilman sitä päivä olisi ollut vain pyöräilyä pisteestä A pisteeseen B ja takaisin, kuin pyörälenkillä olisi ollut.

A

Balatonin rinteiden hurmaa

Ei siinä kauaa mene, kun kulkupelin saa paikalleen ja pyörät alas, nekin tuntuivat kutsuvan meitä nopeasti tutkimaan paikkaa. Palava halu ottaa selvää missä me ihan oikeasti olemmekaan, mitä muutoksia on vuoden aikana tapahtunut. Mikä on meidän kotiseutumme tästä eteenpäin, mistä me retkillemme lähdemme.

                                                                     Nousu tornille

Tämä Balatonin pyörätie saikin taas innokkaat ja uskolliset ystävät heti ensimmäisestä päivästä lähtien, siltä on hyvät yhteydet retkillemme. Ensimmäisenä päivänä pyöräilimme Keszthely´n läheiseen kaupunkiin, haimme sieltä sen Webkameran, jonka kuvasta jo Suomessa kurkimme kevään edistymistä. Oli lapsellisen hauskaa löytää se.

                                                   Kevätruusuleinikki, Adonis vernalis

Se oli alkua, seuraava päivänä oli jo lähtö eväiden kanssa pidemmälle pyöräretkelle. Ensin etsimme Gyenesdias´n Infon, haimme kunnon karttoja kotiseudustamme, karttojahan täältä löytyi.

Mahtavia reittejä näytti risteilevän metsäisillä vuorenrinteillä. Ovatko ne liian rankkoja meille, täytyy selvittää. Päätimme ottaa hallintaan rinteitä reitti reitiltä viime vuoden tapaan. Aloitimme Nagymezo`n rinteen vaelluspoluilta nousten yhä ylemmäs. Tienvierellä suuria keltaisia Kevätruusuleinikkejä, Adonis vernalis, hohtavia Kultatyräkkejä, Euphorbia epithymoides ja Rusonunna, Nonea pulla ja monia muita ihanuuksia. Oli ilo kohdata niitä, kuin hyviä ystäviä olisi treffannut.

                                                Kultatyräkki, Euphorbia epithymoides

Perillä oli suuri avara vihreä alue täynnä tukevia pöytiä ja penkkejä, varsinainen ison porukan pik nik -paikka! Läheiseltä niityltä lähti polku halki metsän vielä korkeammalle, näkötornille. Näkötorni on unkarilaisille Kilato. Sinne mekin, olikin melkoinen kiipeäminen, mutta maisema tornista palkitsi runsain mitoin ja kasvit polun varrella, joukossa aivan outojakin! Maisema oli yllättävän metsäinen, kaukana lepäsi ovaalinvärinen balaton, kuin sileä peitto. Torni oli tukeva, hyvässä maalissa ja portaat mukavat kiivetä, ei hassumpaa.

                                                           Rusonunna, Nonea pulla

Unkarilaiset rakentavat näkötorneja, Kilatoja, innolla, niitä oli tälläkin osuudella maisemassa vielä toinen, kolmaskin! Alas laskeuduimme kylään toista kautta, vanhan suljetun dolomiittikaivoksen vierestä. Sen rinteet oli kuin harmaata Kappadokian tuffia! Hyviä muistoja herättivät meissä.

Ensimmäisen päivän seikkailuretkemme avasi taas mielenkiinnon arkunkannen, lisää tätä, tätähän me haluamme. Tämä saa retkemme tuntumaan ihan oikealta retkeltä kevään maailmaan. Luonto selviää voittajana monessa kilpailussa, aina vaan.

Oli hauskaa vielä illalla kurkata unkarilaista talitintin pesimistä Webkameran välityksellä, olimmehan itsekin nyt tämän tintin maassa. Suomalainen luontomies seurasi samaa pesimistä ja nimesi meidät tintin poikasten kummeiksi. Ei hassumpaa, meillä on nyt kymmenen kummitinttiä! Onko teistä kenelläkään enemmän?

A

Kevään ikuinen levottomuus

                                                                 Puolan sumuja

Kevään tuoma palo ja hurma. Tekee mieli lähteä kevättä vastaan, ei jaksa sitä Suomessa odottaa. Miten se yllättääkin aina, hiljaa se aloittaa vyörynsä. Miten tästä unelmasta saan oman siivuni? Tätä kysymystä varmaan moni muukin karavaanari miettii ja tuskailee. Eläkeläisen ei sitä ihan ahdistukseen asti tarvitse tuskailla. Ei tartuta lääkepurkkiin, vaan annetaan unelmille lisää puhtia ja tuulta. Eiköhän jo, eikö vielä? Nyt! Siitä se alkaa, meno ja meininki, kuumeinen touhu. Lumet häipyy jo matkalla, vielä näkyy jossain vuorilla lunta, kohta kukkii yksi pensas, kohta jo toinen, kohta lukemattomat puut ja vihreys puiden alla on kuin kevään hellä syleily pohjoisen asukkaalle.

Näin taisi meillekin tuo kevään reissun neljä ensimmäistä päivää sujua, kuin tanssia vaan. Varmaan monelle muullekin tuttu tunne. Tiesimme tarkkaan mihin olemme menossa, vanha paikka, uudet kujeet ja seikkailut. Unkari ja keväinen Balaton, pyöräretkien kutkuttava houkutus.

                                                  Tatra-vuoristo Marajärven takana  

Niin sitten huhtikuun alkupäivinä kurvasimme lippu hulmuten innokkaana tutun leirialueen, Eldoradon avoinna olevasta portista sisään. Vielä emmimme ajaisimmeko suoraan vanhalle paikallemme, no jos ei vielä kuitenkaan, kohta . . . . Heti tulikin jäyhänoloinen paikan isäntä vastaamme. Tervehdimme ja sitten ämpärillinen kylmää vettä mäiskähti niskaan! ”Meillä on remppaa, avaamme vasta huhtikuun lopussa”. Jalat juuttui paikoilleen, entäs nyt. Kaikki paikat ovat vielä kiinni. No, kyselimme tietääkö hän onko Balatonin tällä lounaisrannalla muuta leirialuetta auki, ei kuulemma muita kuin Heviz. No, ei Heviz sovi meille.

                                                       Kukkivia pensaita Slovakiassa

Siitä sitten kuin hidastetussa filmissä valuimme portille, ulos, vilkku oikealle vai vasemmalle, pohdimme. No vasemmalle, etenimme aivot sauhuten, hiljalleen eteenpäin. Tuli eteen leirialueiden mainoksia, ei vielä auki, ei. Sitten vilahti Gyenesdias´ssa tuntematon nimi, ympäri.

Laskeuduimme omakotitalojen välistä alas kohti valkoisena kukkapilvenä ryöppyäviä omena- ja kvittenipuita.

                                                         Balaton pajukaaren alla

Suuren talon seinässä luki Wellness Park - camping. Tuntui hiljaiselta, seisoimme kukkivia puita ihaillen. Pian asteli luoksemme iloinen, ystävällinen isäntä. Tervetuloa, paikka on auki!

Niin aukenikin, kulman takana suuri puistomainen alue, nurmikko bellisten kukkameren peitossa. Puiden takana on Balatonia kiertävä pyörätie, sanoi isäntämme.

Tämä taitaa olla enemmän mitä osasimme toivoakaan, arvelimme innoissamme. Suuri alue, vain pari kulkijaa. Olemmeko löytäneet aarteen?

                                                  Wellness Park - campingin omenapuita

Näin meille kävi viime keväänä. Siitä alkoi taas kerran suuri seikkailu, sitä seikkailua jatkamme tänäkin keväänä. Saa nähdä minne täman kevään pyöräretkemme meitä vie. Tästä on hyvä jatkaa viime vuonna alkanutta hienoa seikkailua, nyt katsotaan mitä koemmekaan . . . . 

A